Kaatuneiden muistopäivä

17.05.2015

Kaatuneiden muistopäivä on kaikissa Suomen aluetta ja/tai suomalaisia koskettaneissa sodissa tai muissa taisteluluonteisissa toimissa, rauhanturvaamistehtävissä kaatuneiden sekä taistelujen aikana ja niiden päättymisen jälkeenkin kuolleiden, kuten teloitettujen ja vankileireillä menehtyneiden muistoksi vietettävä päivä.

Lähde : Wikipedia


Meillä on kaksi lippua; Ensimmäisessä on sinivalkoinen risti ja toisessa on Leijona, miekat ja tähdet. Kun me sinivalkoisen lipun nostamme, me muistamme, että Suomalaisilla ei ollut oikeutta nauttia ihmisoikeuksista ja perusvapauksista - joihin sisältyvät sananvapaus, paino- ja julkaisuvapaus, uskonnonvapaus, vapaus poliittisiin mielipiteisiin sekä kokoontumisvapaus - ennen 1947.

Me muistamme ristiretkistä 1500 -luvulta saakka, kaikki väkivallan, terrorin, vainojen ja sotien uhrit.

Me muistamme, että Suomessa pidettiin henkilöitä vangittuina Yhdistyneiden Kansakuntien hyväksi suorittamansa toiminnan tai Yhdistyneitä Kansakuntia kohtaan osoittamansa myötätunnon taikka rodullisen syntyperänsä takia.

Me muistamme, että niiden henkilöiden lisäksi jotka allekirjoittivat Pariisin rauhansopimuksen 1947, sen on allekirjoittanut yli 200 miljoonaa sodan uhria joista osa on Suomalaisia.

Pariisin rauhansopimukseen 1947 sekä Suomen perustuslakiin viitaten, toisen lipun me nostamme kaikille niille, jotka yrittävät estää Suomen kansalta ihmisoikeudet ja perusvapaudet - joihin sisältyvät sananvapaus, paino- ja julkaisuvapaus, uskonnonvapaus, vapaus poliittisiin mielipiteisiin sekä kokoontumisvapaus, jotka sopimuksen mukaisesti ovat Suomen kansan, Yhdistyneitten Kansakuntien Neuvostoliiton/Venäjän, Liittoutuneiden/Euroopan Unionin, Amerikan/NATOn suojelemia.

Molempien lippujen nostamiseen meillä on Maailmalta lupa; Joka väärin perustein miekkaansa tarttuu kansaamme vasten, se oikein perustein miekkaamme hukkuu.

Yhteiskunnallinen media

Voit suositella tai jakaa mielipiteitämme Facebookissa.

ainutlaatuista osumaa 01.01.2015 saakka.

Tue toimintaamme

Voit tukea toimintaamme mainostamalla sivustollamme.

Osoite:http://www.mielipiteemme.fi
S-posti:info@mielipiteemme.fi
Yhteistyö:Yhteistyö -kaavake

Yhteystiedot

Lähetä palautetta sivuston sisällöstä tai ehdota arviointia jostain asiasta.

Osoite:http://www.mielipiteemme.fi
S-posti:info@mielipiteemme.fi
Palaute:Palautetta -kaavake