Maahanmuuttoviraston tietoja 2014 - 2015

18.02.2016

Maahanmuuttoviraston tiedotteen mukaan, vuonna 2015 Suomeen saapui turvapaikanhakijoita enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Tarkkaa tietoa tästä ei toistaiseksi ole, mutta tiettävästi vuoden 2014 tammikussa, Ruotsi aloitti pakolaisten kokoamisen Pohjois-Ruotsiin josta noin 15000 kuljetettiin edelleen Pohjois-Suomeen 2015 (YLE Uutiset 16.02.2016). Pahin tilanne oli Oulussa syyskuun 2015 alussa, johon turvapaikanhakijoita tuli runsaasti Pohjois-Ruotsista.

Helsingin Sanomien mukaan 11.10.2015; "Tornioon tulevien turvapaikanhakijoiden määrä on laskenut noin puoleen huippuviikoista. Ruuhkaisimpina viikkoina Suomeen tuli 400–500 hakijaa päivässä. Viime viikon aikana tulijoita on ollut noin 200 päivässä. Jos hakijamäärän lasku jää pysyväksi, sisäministeriön arvio 50 000 pakolaisesta tämän vuoden aikana on ylimitoitettu. 200 tulijan päivävauhdilla määrä jäisi alle selvästi alle 40 000:n. Sisäministeriö ei kuitenkaan vielä aio laskea arviotaan saapuvien määrästä".

Mistä Euroopan maista pakolaisia tulee Suomeen ja kuinka paljon heitä kustakin maasta tulee, siitä ei ole tällä hetkellä tietoa - huomioiden asiakokonaisuudessa myös Suomeen salakuljetettujen yksilöiden määrän.

Vuonna 2014 turvapaikkaa haki Suomesta 3 651 henkilöä. Vuoden 2015 loppuun mennessä turvapaikkaa haki Suomesta 32 476 henkilöä : 28 825 enemmän kuin vuonna 2014.

Suurin osa turvapaikanhakijoista oli
Irakista : 20 485
Afganista : 5 214
Somaliasta : 1 981 ja
Syyriasta : 877.

Vastaanottokeskuksia perustettiin nopeasti, ja vuoden lopussa keskusten määrä nousi alkuvuoden 18 aikuisten yksiköstä 142 yksikköön. Alaikäisyksiköiden määrä nousi 8 yksiköstä 68 yksikköön. Näiden lisäksi toimi 2 säilöönottoyksikköä.

Vastaanottopalveluiden piirissä oli vuoden lopussa 29 800 henkilöä. Vastaava määrä vuonna 2014 oli 3 041. Oleskelulupaa muilla perusteilla haki yhteensä 22 876 henkilöä. Vuonna 2014 henkilöiden määrä oli 22 076.

Eniten lupia haettiin
perhesiteen : 9 471
työn : 6 418 ja
opiskelun : 6 297 perusteella.

Oleskelulupia hakivat eniten
Venäläiset : 3 320 (2014: 3 737)
Kiinalaiset : 1 791 (2014: 1 774) ja
Intialaiset : 1 670 (2014: 1 954).

Uusia Suomen kansalaisia yhteensä 8 281
Suomen kansalaisuuden sai vuonna 2015 yhteensä 8 281 henkilöä (2014: 8 499). Noin 70 % kansalaisuuspäätöksistä oli myönteisiä.

Eniten kansalaisuuksia myönnettiin
Venäläisille : 1 738 (2014: 2 343)
Somalialaisille : 951 (2014: 856) ja
Irakilaisille : 554 (2014: 422).


Lähde : Maahanmuuttoviraston tietoja 2014 - 2015

Yhteiskunnallinen media

Voit suositella tai jakaa mielipiteitämme Facebookissa.

ainutlaatuista osumaa 01.01.2015 saakka.

Tue toimintaamme

Voit tukea toimintaamme mainostamalla sivustollamme.

Osoite:http://www.mielipiteemme.fi
S-posti:info@mielipiteemme.fi
Yhteistyö:Yhteistyö -kaavake

Yhteystiedot

Lähetä palautetta sivuston sisällöstä tai ehdota arviointia jostain asiasta.

Osoite:http://www.mielipiteemme.fi
S-posti:info@mielipiteemme.fi
Palaute:Palautetta -kaavake