• 18.11.2018
  • 01:48:03™15°.288°.18°
  • 1605344 sivun näyttöä.

Useat nykyajan ongelmat johtuvat siitä ettei Pariisin rauhansopimusta 1947, Rauha Suomen kanssa ole opetettu.

Perustuslaillista mediakritiikkiä -otsikon alta löydät mediakritiikkiä Suomen Kans-
an Perustuslain edellyttämällä tavalla.

Ilmastonmuutosten ymmärtämien alkaa ajanlaskun ymmärtämisestä. Saasteet eivät ole pääasiallinen syy muutokselle.
Päiväntasaaja: Maanjäristyksiä, hyö-
kyaaltoja, rankkasateita, myrskyjä.

Kuva: NASA

Yhdysvaltojen Floridaan odotetaan 4 -luokan hirmumyrsky Michalein iskevän milloin tahansa. Kanarian saarilla ainakin 9 kuollut rankkasateiden aiheuttamien tulvien seuraamuksena. Espanjassa on annettu myrskyvaroitus. Syyskuun maanjäristyksen ja sitä seuranneen tsunamin uhrimäärä Indonesiassa on noussut yli 1200:aan.
Ruotsi: Onko "rakas naapurimme" siirtymässä takaisin keskiajalle?

Lähde: Expressen -lehti 06.10.2018

Onko tämä "monikulttuurisuuden ihannemaa" avoimine rajoineen siirtymässä takaisin keskiajalle? Expressen -lehden mukaan 06.10.2018, Ruotsalaiset rakentavat muurien ympäröimiä asuinalueita. Smålandin Gnosjöhön on rakennettu asuinalue joka on kolme kilometriä pitkän muurin ympäröimä, josta ensimmäisenä tulee mieleen keskiaikaiset linnoitukset joiden muurien sisäpuolella "med borgare" asuivat ja olivat turvassa. Kaikki asunnot tällä noin 7000 neliömetrin alueella on myyty. Elektronisella valvontajärjestelmällä varustettujen, muurien ympäröivien suljettujen alueiden suosio, on merkki siitä ihmiset eivät tunne oloaan turvalliseksi.

Omalla erikoisella tavallaan suljetut alueet muistuttavat myös Ruotsalaisesta poliittisesta apartheid-
politiikasta, jossa rakennetaan muuria Ruotsidemokraattien ulkona pitämiseksi.

Aftonbladet: Kiina on suuttunut Ruot-
sille satiirista ja turistien kohtelusta.

Lähde: Aftonbladet -lehti

Syyskuun toinen päivä Lee ja hänen vanhempansa saapuivat Kiinasta Ruotsiin. He olivat varan-
neet huoneen Tukholmalaisesta hotellista mutta saapuivat sinne 14 tuntia liian aikaisin. Hotelli oli täynnä joten he viettivät aikaansa hotellin aulassa. Hotellin henkilökunta pyysi heitä poistumaan mutta Kiinalaiset kieltäytyivät vedoten siihen että vanhukset olivat sairaita näyttäen hostellin henkilökunnalle reseptilääkkeensä.

Poliisi kutsuttiin paikalle ja Kiinalaisturistit poistettiin Poliisivoimin hotellista. Kiinalaisturistien poista-
minen hotellista videoitiin ja video huomioitiin Kiinalaisessa mediassa. Kiinalaisturistien mukaan heidät jätettiin lähelle pimeää hautausmaata paleltumaan alle 10 asteeseen. Noin puolen tunnin kuluttua ohikulkijat auttoivat heidät takaisin Tukholman keskustaan ja Kiinan suurlähetystöön.

Video Kiinalaisten poistamisesta hostellista Tukhomassa

Kiinalainen kuvaus tapahtumasta käännetty Englannin kielelle

Edellisen tapauksen jälkeen, Ruotsin Televisio julkaisi sananvapauden nimissä satiirisen ohjelman Kiinasta joka Kiinan mukaan on rasistinen. Ruotsin Television ohjelmanjohtaja Jesper Rönndahl pyysi perjantaina 28.09.2018 Kiinalta anteeksi, mutta se ei riittänyt Kiinalle. "He eivät ole asiallisia eivätkä rehellisiä." - kirjoitti Kiinan suurlähettiläs Facebook -sivullaan.

"Me kutsumme kaikki vanhurskaat ihmiset maassa ristiretkelle vihollistamme vastaan." - kirjoitti puolestaan suuren Kiinalaisen Di Ba Facebook -ryhmän johto sivullaan. Di Ba -ryhmällä on noin 20 miljoonaa jäsentä. Ruotsin Television, ohjelmanjohtaja Jesper Rönndahlin ja osittain myös Ruotsin Ulkoministeriön sivut ovat täyttyneet vihaisista viesteistä perjantaista saakka.

Mihin satiiri ja sananvapauden väärin käyttö voi johtaa?

Charlie Hebdon isku tapahtui 7. tammikuuta 2015, kun aseistautuneet miehet hyökkäsivät ranskalaisen Charlie Hebdo -satiirilehden toimitukseen Pariisissa. Konetuliasein varustautuneet hyökkääjät surma-
sivat 12 ihmistä. Kahdeksan kuolleista oli lehden toimituksen jäseniä, kaksi poliiseja, yksi talonmies ja yksi vierailija. Syy oli sananvapauden nimissä julkaistut satiristiset piirrokset Mohammedista, joka toiselle osapuoelle on Pyhä ja kuvat Hänestä ovat ehdottomasti kiellettyjä.

Että 12 ihmistä tapettiin on osa "satiiria ja sananvapautta" - mutta harvalla naurattaa.
Venäjä - Ruotsi: Venäjä on antanut vakavan varoituksen Ruotsille.

Expressen -lehti haastatteli Venäjän suurlähettilästä Heinäkuun alussa 2018, joka varoitti erittäin vakavaluonteiseen sävyyn Ruotsin Pääministeri Stefan Löfveniä.


- Ruotsin pääministeri osoittaa aina Venäjän pahimmaksi vihol-
liseksi ilman minkäänlaisia todisteita. Nyt olemme väsyneet siihen. Ei ole väliä, oletko pääministeri, paavi tai Jeesus Kristus, perusteettomia syytöksiä ei saa esittää. On ymmärrettävä että perusteettomiin syytöksiin vastataan. Toivottavasti seuraava hallitus muuttaa Venäjän politiikkaansa. Ruotsin ja Venäjän väliset suhteet ovat niin pahat, etteivät ne enää pahemmat voi olla, Venäjän suurlähettiläs Viktor Tatarintsev sanoo.

Ruotsin Puolustusministeri Peter Hultqvist ei kommentoi Venäjän suurlähettiläs Viktor Tatarintsevin sanomaa. Peter Hultqvistin - ja monien muiden Ruotsalaispolitikkojen - sanomiset kuluneen 5 vuoden aikana ovat olleet sellaisia, että ne ovat vaikuttaneet yhteyksien heikkenemiseen nykyiseen 0 -pisteeseen saakka.

Vaikka Venäjän suurlähettiläs Viktor Tatarintsev on esittänyt Venäjän olevan väsynyt jatkuviin perus-
teettomiin syytöksiin ja että niin kutsuttu 0 -piste on saavutettu, Ruotsin Pääministeri Stefan Löven kiistää huonot suhteet Venäjään.

Venäjä on valmis katkaisemaan diplomaattiset yhteydet Ruotsin kanssa johtuen tämänhetkisen Ruotsin hallituksen julkisesti esittämistä perusteettomista syytöksistä. Sen lähemmäs avointa Venäjä - Ruotsi välistä konfliktia ei voi tulla kuin nyt on. Mihin Venäjä asettaa toivonsa, ettei niin käy, on Ruotsin uusi hallitus.

Ruotsi: Ruotsin pääministeri Stefan Löfven on menettänyt pallinsa.
Kuva : Wikipedia Commons, Medvedev.

Ruotsissa Andreas Norlén (M) valittiin valtiopäivien puhemieheksi 24.09.2018. Juuri nyt pääministerin pallilla istuva Ruotsin pääministeri Stefan Löfven väistyy paikaltaan. Stefan Löfven hävesi luottamus-
äänestyksen 25.09.2018 äänin 204-142.

Hallitusneuvotteluista odotetaan tulevan vaikeita poliittisen apartheidpolitiikan takia, joka yrittää estää 17,6% vaaleissa äänestäneiden Ruotsalaisten vaikutusvallan Ruotsissa. Kenelle Stefan Löfven loppujen lopuksi luovuttaa pallinsa, sen aika näyttää.

Ruotsin vaalit olivat kuin pimeän politiikan Sodom josta nyt ollaan herätty valoisampaan Gomorraan. Päiväpolitiikkaa odotellessa, hallituksen muodostaminen on kuin hapansilakkapurkkien avaaminen suljetussa tilassa, jossa alku-energian ja sen lakien aiheuttamaa oksennusrefleksiä ei voi estää.

Vaikka happama, mätä, härskiintynyt ja elaantunut haju on suljetussa tilassa, se kuitenkin pääsee ulos kun Ruotsin valtiopäivät kokoontuu joskus, ja puhemies Andreas Norlén (M) niin kuin edeltäjänsäkkin istuu useammalla kuin kahdella pallilla yht'aikaa, pahimmassa tapauksessa unohtaen äänestäjänsä, maansa ja kansansa vaikka on "kansan edustaja".

Lähde : Eri mediat Ruotsissa.

Ruotsalaistutkija paljasti: Ruotsissa oli neljätoista keskitysleiriä 1940

Iltalehdessä marrakussa 2015, Suomen Timo Soini ja Ruotsin Margot Wallström keskustelivat pakolaiskriisistä. Margot Wall-
ström muistutti Suomea siitä kuinka Ruotsi otti vastaan kym-
meniä tuhansia Suomalaisia lapsia toisen maailmansodan aikana - painostaakseen Suomea.


Kai ensimmäisenä täytyy huomauttaa, etteivät Suomalaiset sotalapset polttaneet autoja, heitelleet kiviä ja käsikranaatteja, eikvätkä raiskanneet tai joukkoraiskanneet toisia lapsia.

Suomi olisi halunnut auttamisen tapahtuvan ensisijaisesti Suomessa ja kieltäytyi aluksi lasten lähettämisestä Ruotsiin. Ruotsalaiset "hyväntekeväisyyttä harjoittavat naiset" sopivat asiasta Carl Gustaf Emil Mannerheimin kanssa.

Sotalapset lähetettiin Suomesta muihin Pohjoismaihin, lähinnä Ruotsiin talvi- ja jatkosodan aikana. Yhteensä lähes 80 000 lasta joista Ruotsiin vietiin 72 000 lasta, Tanskaan 4 200 ja Norjaan noin sata lasta ja äitiä. Noin 15 500 heistä jäi palaamatta Suomeen.

Suomalaisia lapsia lähetettiin Ruotsiin "turvaan". Ruotsiin, joka tunnetun historian huomioon ottaen, tuskin oli Maailman turvallisin paikka Suomalaisille lapsille.

Ruotsidemokraatit -puolueen video

Ruotsidemokraatit -puolueen video paljastaa omalta osin sen, että Ruotsi ei ollut puolueeton toisessa Maailman sodassa. Ruotsin kielisellä selostuksella Englannin kielelle tekstitettynä, videolla selvitetään osa Ruotsin Sosiaalidemkraattien rasistista historiaa ja yhteyksistä Natsismiin ennen toista Maailmansotaa ja toisen Maailmansodan aikana. Osa tiedoista on ainakin meille uutta tietoa, jotka vahvistavat Pariisin rauhansopimuksen, Rauha Suomen kanssa tiedot, että Ruotsi ei ollut puolueeton.

Ruotsidemokraattien video, on vastaus Pääministeri Stefan Löfvenin (S) sanoihin videon alussa; "Pohjimmiltaan Ruotsidemokraatit on rasistinen puolue, jonka juuret ovat Natsismissa. Se vaan on niin. Meille täytyy olla selvää minkälainen puolue Sverigedemokraatit ovat. Historiassa ei saa koskaan lukea että "Me emme tienneet minkälaisia he olivat".

Lisää todistusaineistoa : Ruotsalaisia keskitysleirejä Natsi-Saksan varjossa.

Ruotsin radion mukaan, uutuuskirjassaan "Ruotsalaisia keskitysleirejä Hitlersaksan varjossa" (Tobias Berglund och Niclas Sennerteg ), historioitsija Tobias Berglund kertoo kuinka toisen maailmansodan aikana Ruotsiin perustettiin keskitysleirejä. Hänen tietonsa perustuvat aikaisemmin salaiseksi luokitel-
tujen dokumenttien tietoihin joiden mukaan, Ruotsissa oli 14 leiriä jotka hän on määritellyt keskityslei-
reiksi. Keskitysleireissä pidettiin "epämiellyttäviä ulkomaalsisia" ilman oikeudenkäyntiä ja tietämättä mistä heitä syytetään. Tanskalaisia ja Norjalaisia henkilöitä jotka aktiivisesti vastustuvat Natsismia ja jotka olivat paenneet Natseja. Tähän mennessä tiedetään että ainakin 1500 henkilöä pidettiin vangit-
tuna keskistysleireillä joita vartioi aseistautuneet sotilaat.

Pariisin rauhansopimuksessa 1947, Rauha Suomen kanssa, II Osa, II Luku, 7 artikla mainitaan samanlaisesta toiminnasta Suomessa. Ilmeisesti "historian kertomuksessa" on käynyt sillä tavalla, että Suomessa olleet Ruotsalaiset Natsi -yhteyksineen, on kerrottu olleen Suomalaisia.

"Suomi, joka on välirauhansopimuksen mukaisesti ryhtynyt toimenpiteisiin vapauttaak-
seen kansalaisuuteen ja kansallisuuteen katsomatta kaikki henkilöt, joita on pidetty vangittuina Yhdistyneiden Kansakuntien hyväksi suorittamansa toiminnan tai Yhdistyneitä Kansakuntia kohtaan osoittamansa myötätunnon taikka rodullisen syntyperänsä takia, sekä kumoamaan diskriminatoorisen lainsäädännön ja siitä johtuvat rajoitukset, sitoutuu saattamaan nämä toimenpiteet päätökseen ja olemaan vastaisuu-
dessa ryhtymättä toimenpiteisiin tai saattamatta voimaan lakeja, jotka olisivat ristiriidassa tässä artiklassa mainittujen tarkoitusperien kanssa.
"

Ruotsi: Nordea -pakki on yhdistetty Danske Bankenin rahanpesuvyyhtiin.
Kuva : Google Maps.

Expressen -lehden mukaan Nordea pankki ja Björn Wahlroos on yhdistetty Danske Bankenin epäiltyyn rahanpesuvyyhtiin. Danske Bankenin varapääjohtaja Thomas Borgen on eronnut tehtävistään johtuen rahanpesuvyyhdistä joka paljastui Virosta.

Björn Wahlroos oli Sampo Pankin hallituksen puheenjohtaja ja toimitusjohtaja 2007. Samana vuonna Danske Bank otti haltiuunsa Sampo Pankin jolloin pankin johtoa varoitettiin Sampo Pankin rahanpe-
susta ja "rikollisesta toiminnasta puhtaimmassa muodossa". Tiedot löytyvät Danske Bankin keski-
viikkona tekemästä sisäisestä tutkimuksesta.

Sampo Pankin Viron haara on rahanpesun ydin. Vuonna 2007 Nordean nykyinen puheenjohtaja Björn Wahlroos, oli Sampo Pankin toimitusjohtaja. Hän ei kuitenkaan halua kommentoida nykyistä asiaa.

Kuva : Google Maps.

Mielenkiintoista on, että useilla nykyaikana paljastuneilla rahanpesuvyyhdeillä on yhteyksiä maihin jotka ovat Euroopan Unionin Östliga partnerskapetin kohdemaita; Idässä olevat maat joilla on raja Venäjän kanssa. Expressen -lehden mukaan 19.9.2018 Nordea pankki ja Björn Wahlroos on yhdistetty Danske Bankenin epäiltyyn rahanpesuvyyhtiin Virossa. Suurin tunnettu rahanpesuvyyhti tähän asti oli 20 miljardia dollaria rikollista rahaa Moldovasta Euroopan unioniin. Rahanpesusta tunnetuista Moldova-
lais- ja Latvialaispankeista maksettiin pestyt rahat eteenpäin. Suomeen päätyi ainakin 19 miljoonaa euroa (YLEN MOT -ohjelma 23.07.2018). Telian lahjusskandaali Azerbaidžanissa kiinnitti Yhdysvalta-
laisviranomaisten huomion koska epäillyt lahjukset oli annettu dollareissa. Telia joutui maksamaan miljardisakot.

Ruotsi: Expressen -lehden tutkimus Natsismista on näennäistieteellinen.
Kuva : Elijah O'Donell, Unsplash.

Expressen -lehden tutkimus "Natsistisista juurista" on näennäistieteellinen.

Natsismin historiassa - riippumatta siitä mitä nimeä se käyttää - paljastaa sanat ja/tai teot jotka louk-
kaavat yksittäisen ihmisen, Kansan osan tai kokonaisen Kansan ihmisarvoa, kunniaa, omatuntoa, itsetuntoa, fyysistä ja/tai psyykkista vakauta/vakaumusta, ihmisoikeuksia tai oikeuksia yleensä.

Natsismin historia jakautuu lähinnä kolmeen eri historialliseen vaiheeseen:

1. Vanhoollis Natsismi
0-1500 : Kun uskonto sekaantui tieteeseen synyi näennäistiede.
2. Varhais Natsismi
1500-1900 : Kun uskonto sekaatui demokratiaan syntyi näennäisdemokratia.
3. Moderni Natsismi
1900- : Kun näennäistiede ja näennsidemokratia saa vallan, syntyi Maailmansodat.

3. Moderni Natsismi on seuraamus 2. Varhais-Natsismisita ja 1. Vanhoollis-Natsismista.

Että tunnusmerkistöltään rasismia, fasismia, terroria, terrorismia ja vainoja jota pakolaiset pakenevat kutsuu "kulttuurisksi", "uskonnoksi", "pakolaisiksi" tai "maahanmuuttajiksi" sallien Natsismin niillä perustein tulla maahan, on ensisijaisesti tietämättömyyteen perustuva virhe.

Jos maahan tuo rasismia, fasismia ja rikollisia ulkomailta - jota virheellisesti kutsutaan "kulttuuriksi" tai "uskonnoksi" - fasismi, rasismi ja rikollisuus maassa kasvaa - rikollisuuteen mukaan lukien rikollisuus joita aiemmin ei ole maassa ilmennyt, ja maan sisäiset vastaavat - rikollisuus, rasismi, fasismi - kasvaa.

Expressen -lehden "tutkimus" ja "selvitys" on näennäistieteellinen. Siinä ei esitetä syytä seuraamuk-
selle, vaan esitetään seuraamusta.

Ruotsalainen Natsismi niiltä osin missä sitä nykyään esiintyy tuomitaan, mutta ulkomaalainen Natsismi (rasismi Ruotsalaisia kohtaan) sallitaan koska se on "kulttuuria", "uskontoa", "pakolaisia" ja "maahanmuuttajia".

Ruotsalaiset poliitikot eivät tajua - tai tajuavat mutta eivät tunnusta sitä tosiasiaa - että he itse ovat politiikallaan aiheuttaneet sen, että Ruotsalainen Natsismi kasvaa.

Onko Ruotsissa tulossa uudet vaalit ja "ennakkopropaganda" on alkanut?

Englanti: Kaksi outoa yksityiskohtaa Novitshok -myrkyn käytöstä.
Kuva : Elijah O'Donell, Unsplash.

Iltasanomat otsikoi 17.09.2018; "8 outoa yksityiskohtaa, jotka vievät pohjaa Skripalien myrkytyksestä epäiltyjen matka­kertomukselta".

Novitshok -hermomyrkky, muistuttaa VX-kaasua joka uskotaan olevan Maailman myrkyllisintä ainetta. Novitshok-myrkkyjä valmistettiin Neuvostoliitossa 1970 - 1990 ja voidaan valmistusmetodien perus-
teella jäljittää Venäjälle. Vain muutama henkilö Venäjän ulkopuolella tietää miten Novitshok -hermo-
myrkkyä valmistetaan.

Entisen kaksoisagentin Sergei Skripalin ja hänen tyttärensä myrkyttämisessä Englanissa, on ainakin kaksi outoa yksityiskohtaa. Ensimmäinen outo yhksityiskohta on että käytettiin hermomyrkkyä, joka kohteen lisäksi voi tappaa suuren määrän sivullisia. Toinen outo yksityiskohta on että käytetään hermo-
myrkkyä, jonka voi jäljittää Venäjälle ja Venäjän valtion johtoon. Sovellettuna murtovarkaaseen joka jättää kaikki henkilötietonsa rikospaikalle.

Ruotsi: Näennäistiedevaroitus Ruot-
sissa tehdystä tutkimuksesta.

Expressen -lehden mukaan Ruotsin Valtiotieteen laitoksessa Lundin Yliopistossa toimiva Dosentti Anders Sannerstedt on sanonut; "Paljon viittaa siihen, että vähäisellä älykkyystasolla ja Ruotsidemokraattien äänestämisellä on yhteys. Mitä heikompi koulutus henkilöllä on, sitä suurempi mahdollisuus on että hän äänestää Ruotsidemokraatteja, sanoo tutkija Anders Sannerstedt Dagens Nyheter -lehdelle.


Asia voi olla myös sillä tavalla, että mitä enemmän henkilö on tietoinen vääryyksistä elinympäristössään ja yhteiskunnassaan jossa hän elää - joka ei välttämättä vaadi kovinkaan korkeaa koulutustasoa - sitä tarkemmin henkilö kykenee arvioimaan puolueen johdon joka on ollut vallassa kuluneet 4 vuotta. Mitä enemmän henkilöitä on havainnut saman asian reaali- ja käsitteellistieteelliseltä perustalta, sitä enemmän syntyy siirtymää puolueesta toiseen - niin kuin kävi Ruotsissa, jossa Sosiaalidemokraatit saivat ennätykselli-
sen huonon kannatuksen. Sitä ei voi tarkkaan tietää, mutta mahdollisuus on erittäin suuri, että kysei-
nen tutkija on luokitellut häntä korkeamman koulutuksen omaavia henkilöitä, tai jopa työnantajansa vähemmän järkeviksi.

Lue myös : Arviointioheet: Väitöskirjan tai väitteen kumoaminen

Mielipiteemme.fi, Copyright © Matti E Simonaho ® of Suomi Finland ™.
Java™ scripts by Matti E Simonaho and Dynamicdrive. All Rights Reserved.